Malta sijaitsee Välimerellä, noin 80 kilometriä Italian eteläkärjestä ja noin 280 kilometriä Tunisiasta. Malta kuuluu Euroopan Unioniin ja valuuttana on näin ollen euro. Euro Maltalle otettiin valuutaksi vuonna 2008. Maltalla on kaksi virallista kieltä, malta ja englanti. Lisäksi moni maltalainen, erityiseestei vanhemman sukupolven maltalainen, puhuu italiaa. Pinta-alaltaan Malta ei ole kovin suuri, mutta Maltalla asuu yli 400 000 ihmistä minkä johdosta se onkin yksi Euroopan tiheimmin asuttuja alueita.
Ilmasto
Maltan ilmasto on erittäin mukava Välimeren ilmasto ja suurimman osan ajasta Maltalla nautitaan erittäin lämpimästä kelistä. Kylmin kuukausi on tammikuu, jolloin keskilämpötila on jossain 13 asteen kieppeillä. Vaikka talvella ei asteiden puitteissa keli vaikutakkaan kovin kylmältä, on tilanne paikan päällä toinen. Ilma on hyvin kosteaa ja useimpina päivinä on hyvin tuulista minkä takia talvella Maltalle matkustavan kannattaa pakata mukaan useampi pitkähihainen paita.
Työskentely
Useat ulkomaalaiset ja erityisesti pohjoismaalaiset työskentelevät Maltan rahapelialalla. Töitä löytää suhteellisen helposti, sillä tekijöistä tuntuu saarella olevan jatkuvasti pulaa. Suomalaiselle ja muille pohjoismaalaisille valttikorttina on ehdottomasti kielitaito, jota useassa tehtävässä edellytetään. Palkkataso Suomeen verrattuna on matalampi, mutta niin ovat toisaalta myös elinkustannuksetkin.
Asuminen
Asuminen Maltalla on edullista Suomen hintatasoon verrattuna joskin hinnat ovat nousseet viimeisien vuosien aikana. Kauempana keskustasta on selkeästi halvempaa ja koska Maltalla on melko hyvä julkinen liikenne ja lyhyet välimatkat onkin tämä melko hyvä vaihtoehto. Useimmiten turistipaikkojen ulkopuolella hintataso on maltillisempi myös muissakin asioissa, kuten esimerkiksi ravintoiloissa ja muissa palveluissa.
Yleinen hintataso
Yleinen hintataso Maltalla on melko matala verrattuna muihin Euroopan maihin ja Malta onkin yksi Euroopan edullisimmista maista asua.
Matkustaminen Maltalle
Suomesta Maltalle ei ole suoria lentoja muuta kuin Finnairin lentämät lennot sesongin aikana. Sesonkiaikaa on kesäaika ja silloinkaan lentoja ei ole muuta kuin tiettyinä päivinä.
Maltalle lentäviä lentoyhtiöitä
- Lufthansa flights
- Brussels Airlines flights
- Finnair flights
- KLM flights
- Turkish Airlines flights
- SAS flights
- Air France flights
- Vueling Airlines flights
- Norwegian flights
- Swiss flights
- Austrian Airlines flights
- Aegean Airlines flights
Edellä mainitut yhtiöt eivät kaikki lennä ympärivuotisesti, vaan esimerkiksi aikaisemminkin jo mainittu Finnair lentää Maltalle vain sesonkiaikana. Sesongin ulkopuolellakin Maltalle on kuitenkin tarjolla paljon lentoja eri lentoyhtiöiden toimesta ja sesongin ulkopuolinen aika onkin oivaa vierailuaikaa niille, jotka haluavat tutustua Maltaan hieman rauhallisemmassa miljöössä.