Maltalla asuvia suomalaisia löytyy hieman vähemmän kuin naapureitamme ruotsalaisia, mutta suomalaisia asuu kuitenkin Maltalla suhteellisen suuri joukko. Useimmat suomalaiset, kuten muutkin pohjoismaalaiset, työskentelevät pelialalla. Peliala työllistää Maltalla yli 8000 työntekijää (Malta Gaming Authority) ja on näin ollen erittäin merkittävä ala pienelle saarelle Välimeren keskellä.
Pelialan ennustetaan kasvavan vuonna 2017, joten oletettavasti myös ulkomaantyöntekijöiden eli expaattien määrä tulee tulevaisuudessa saarella kasvamaan. Helsingin Sanomien mukaan Maltalle muuttaa jatkuvasti satoja suomalaisia (maksullinen artikkeli).
Useat suomalaisiakin pelaajia asiakkaiksi kelpuuttavat casinot netissä tarvitsevat suomalaisia työntekijöitä laidasta laitaan. Ilman kokemusta helpoiten työllistyy asiakaspalveluun. Melkeinpä kaikilla suomalaisia pelaajia kelpuuttavilla casinoilla netissä on tarjolla myös suomenkielinen asiakaspalvelu. Kellon ympäri suomenkielistä asiakaspalvelua kuitenkaan harva casino enää tarjoaa, useimmilla casinoilla suomalaiset asiakaspalvelijat tekevät kaksivuorotyötä.
Tällä hetkellä markkinat kuitenkin kasvavat kovaa vauhtia ja suunta näyttäisi ainakin toistaiseksi keskittyvän erittäin aktiivisesti myös muualle kuin ainoastaan pohjoismaihin. Yhä useammat Euroopan maat ovat reguloineet nettipelaamisen, mutta suurimmalla pelialan yrityksistä Malta on edelleen se maa, missä yrityksen päätoimipaikka on.
Miten tavoittaa Maltalla asuvat suomalaiset?
Suurin osa suomalaisista asuu peliyhtiöiden toimistojen välittömässä läheisyydessä. Toimistot sijaitsevat useimmiten akselilla Ta Xbiex – St Julians. Nämä alueet ovat myös suosittuja alueita turistien keskuudessa. Paljon suomalaisia asuu myös näiden alueiden läheisyydessä. Mm. Slieman vieressä sijaitseva Gzira on suosittua aluetta suomalaisten ja muiden ulkomaantyöntekijöiden keskuudessa (Lue mistä hankkia asunto Maltalla).
Facebookista löytyy useampia Maltalle keskittynyt ryhmä, joten ei liene yllätys, että suomalaisillakin on oma ryhmänsä. Suomalaiset Maltalla -ryhmästä löytyy useita Maltalla tälläkin hetkellä asuvia ihmisiä. Suomalaiset Maltalla -ryhmään voi liittyä, vaikka ei itse Maltalla vielä asuisi. Ryhmää seuraamalla pääsee jo hieman vihille, missä Maltalla asuvat suomalaiset liikkuvat.
Suomalaisten suosimia paikkoja Maltalla on toki useita, mutta Gzira, Sliema ja St Julians tuntuvat olevan alueita, joissa suurin osa Maltan suomalaisista asuu. Samoilla kulmilla asuvat myös useat muut pelialan työntekijät.
Erilaisia tapahtumia pelialalla myös järjestetään aktiivisesti – Sigma on näistä suurin ja parhaiten tunnettu. Ja toki, näissä tapahtumissa on mahdollisuus niin ikään verkostoitua muiden pelialan työntekijöiden kanssa, mutta myös muiden suomalaisten kanssa.
Toki pienellä saarella piirit ovat pienet. Sekä saarella asuviin suomalaisiin, että lomalla oleviin turisteihin on vaikea olla törmäämättä Maltaa kiertäessä. Nähtävää tosin riittää ottaen huomioon, että Malta ei ole mikään suuri maa. Lonely Planet Maltasta löydät kaiken, mitä pienellä saarivaltiolla on tarjottavana.
Mikä houkuttaa muuttamaan Maltalle?
Maltalle lähtemiseen on monia syitä, joita jo avasimme artikkelissa ”Kannattaako Maltalle lähteä töihin?”. Yli 300 aurinkoista päivää ja Suomea edullisempi elintaso sekä paremmat työnäkymät varmasti lienevät monille se keskeinen syy Suomesta lähtemiseen. Maltan hintataso on tosin noussut viime vuosien aikana melkoisen vauhdikkaasti. Mutta energian hinta on ainakin toistaiseksi noussut vähemmän kuin esimerkiksi Suomessa. Toki Malta on sitoutunut siihen, että se pitäisi sekä sähkön, että bensan hinnan mahdollisimman matalana sodasta huolimatta.
Suomesta Maltalle töihin lähteminen on erittäin yksinkertaista, kuten muuallakin EU:ssa jäsenmaasta toiseen kulkeminen yleensä on. Finnairilla oli suora yhteys Maltalle, mutta tämä reitti sittemmin lopetettiin. Yhden pysähdyksen taktiikalla Maltalle on kuitenkin mahdollistaa matkustaa ympäri vuoden. Esimerkiksi saksalainen lentoyhtiö Lufthansa kulkee Maltalle (Helsinki – Frankfurt – Malta) ympäri vuoden.
Toinen helppo reitti Maltalle on Viron kautta. Lautalla Tallinnaan ja taksilla lentokentälle ja RyanAirin kyydissä suoralla lennolla Maltalle. RyanAirin lippujen hinnat ovat myös melko edulliset, kunhan lipun vain muistaa ostaa ajoissa. Eikä taksimatka laivaterminaalista lentokentälle ole myöskään kallis, lataa etukäteen Bolt applikaatio millä voit tilata näppärästi taksin Virossa ja myöhemmin Maltalla. Bolt toimii Maltalla ja on ehkäpä suosituin tapa tilata taksi Maltalla.